Pietari tuhotaan, Karjala vapautetaan ja Venäjän kaksipäinen kotka syrjäytetään lopullisesti jalustaltaan. Lukukokemuksena kirja on yksikertaisen juonensa ja sodankäyntiin keskittyvän kuvauksensa ansiosta vaivattoman nautinnollinen.

” Henkeä ahdisti, päätä huimasi, ohimosuonet pullistuivat, kaikki hermot olivat jännittyneinä äärimmäiseen vireeseensä. Seisoimme täällä ylhäällä, täydessä turvassa, maailmanloppu ja viimeinen tuomio ei koskenut meitä, mutta sittenkin - näytelmä tuolla alhaalla oli liian kamala ... Ranskalainen toverini nykäisi amiraalia hihasta. - Amiraali, ettekö - ettekö voi antaa noille raukoille vielä edes tunnin aikaa? Vain yhtä ainoaa tuntia ... Amiraali silmäsi ranskalaista kylmästi. - En, tuli vastaus ja ääni oli kylmää terästä. - Olen antanut jo puoli tuntia liikaa. Saivat aikanaan varoituksen. Eivät uskoneet. - Mutta ovathan hekin ihmisiä, henkensä puolesta kamppailevia ihmisiä, viattomia! - Kuka heistä on viaton, herra? Meidänkin isämme, vaimomme, lapsemme olivat viattomia . Vaikenimme. Hirvittäviä ovat nämä suomalaiset kostajanosassaan ja viimeisen tuomion toimeenpanijoina. Amiraali antoi lyhyen käskyn. - Tahdomme valmistaa lapsillemme ja heidän lapsilleen onnellisemman elämän kuin meidän on ollut, lisäsi hän meihin kääntyen ja äänessään toinen, lempeämpi sointu. Hänelläkin oli siis sydän rinnassaan, kivipatsaalla, mutta se sykki vain yksipuolisesti, vain omilleen”

Aarne Karimon Kohtalon kolmas hetki on 1920-luvun alkupuolella jatkokertomuksena ilmestynyt, valkoiseen Suomeen sekä aatteiltaan että kieleltään visusti istuva tieteisromaani, joka kertoo kuvitteellisesta Suomen ja Venäjän välisestä sodasta vuosina 1967-1968. Kirja on historiallisesti poikkeava nimenomaan genreltään - sisällissodan jälkeisessä maassa kirjoitettiin kyllä kansallismielistä kertomakirjallisuutta, mutta kansallismielinen sci-fi jäi monilta osin lapsenkenkiinsä.

Kohtalon kolmas hetki sijoittuu 1920-luvulla todennäköiseksi koettuun tulevaisuuteen, jossa massiiviset ilmalaivastot ovat ottaneet hallintaansa sodankäynnin ja Venäjällä valta on jälleen palannut tsaarin käsiin. Kirjaa lukiessa tämä kirjoitusajankohta on helppo sekoittaa, sillä venäläisten juhannusaattoinen hyökkäys jäljittelee kaikissa elementeissään talvisotaa. Suomalaiset kohtaavat resurssillisesti, miesvoimallisesti ja strategisesti ylivoimaisen vihollisen, jonka kellistämiseksi käytetään hyvin motitusta muistuttavaa taktiikkaa. Vaikka kansainvälinen sympatia onkin — edelleen hyvin talvisodan kaltaisesti — suomalaisten puolella, ei ulkomaista aseapua tarjota.
Kansalaisten ja sotilaiden kuvaus on korostetun isänmaallista. Muutamia marmattavia eukkoja lukuunottamatta suomalaiset ottavat tappiot ja koettelemukset pää pystyssä vastaan, vaikka nälkä, talvi ja vihollisen myrkkykaasujen jatkuva uhka tekevätkin tuhojaan niin siviili- kuin sotilasväestössäkin. Varsinaisesti aktiivisessa roolissa on vain miehiä, lukuunottamatta muutamaa tapausta, joissa suomalaiset naiset tappavat heitä raiskaamaan käyneet ryssät.
Itse sodankäynnissä näkyy ensimmäisen maailmansodan vaikutus vahvana. Kumpikin osapuoli käyttää hetkessä tappavia taistelukaasuja ja joukkotuhoaseita, ilma-alusten valtakausi tuo mieleen Lontooseen kohdistetut ilmalaivapommitukset ja geopoliittiset blokit ovat identtisiä Intermariumiin ja liittoutuneisiin. Käytännössä Karimon luoma maailma onkin 1920-luvun Eurooppa, jossa teknologian kehitysaste on huomattavasti korkeampi.

Päähenkilö on tiedustelu-upseeri Arvo Kajava, jolle annetaan tehtäväksi johtaa Suomen vakoilu- ja sabotaasioperaatioita Venäjällä. Itse henkilöhahmoihin keskitytään vähän, mikä johtaa niiden ohuuteen - Kajava on suomalaisen kirkasotsaisen sotilaan perikuva, sotavoimien komentaja on hyvin Mannerheimin oloinen vanhanpuolinen herrasmies, Kajavan rakastettu on neitseellinen kaunotar ja ryssät ovat ryssiä. Hahmojen pintapuoleisuus on juonellisena ratkaisuna ymmärrettävä, sillä Karimon tarkoituksena oli luoda uskottava kuva tulevaisuuden sodankäynnistä syvällisemmän rakkausromaanin sijaan. Sen se tekee hyvin.
Suomalaisten voitoksi muodostuu Venäjän vähemmistökansojen kanssa solmittu salaliitto yhdistettynä tuhovoimaltaan ydinaseisiin rinnastettavien joukkotuhoaseiden kehittämiseen ja käyttöön.

Akselin vastaus Venäjän ulkoministeriölle: "Tämä on palavan lipun viesti."
www.uudenmaanakseli.fi/akselin-vastaus-venäjän-ulkoministeriölle

"Akselijärjestöt polttivat itsenäisyyspäivänä 6.12. protestiksi Venäjän lipun 612-soihtukulkueen yhteydessä. Tänään on tullut laajaan mediatietouteen protestiviestin saavuttaneen kohteensa, sillä Venäjä on valtiotasolla tulistunut tapahtuneesta ja vaatii päitä pölkylle.

Nyt, kun olemme onnistuneet kiinnittämään Venäjän valtion huomion, haluamme välittää yksinkertaisen viestimme suoraan Kremliin: Venäjän valtio nykyisyydessään ja kaikkeudessaan tulee kadottaa maailmankartalta niin sen sisällä asustavien kuin myös sen ulkopuolella asuvien kansojen hyvinvoinnin ja tulevaisuuden vuoksi."

Lisää kuvamateriaalia erinäisistä suomalaisista soihtukulkueista 1930-luvulta.